Säännöt

Hyväksyt alla olevat säännöt ilmoittautuessasi koulutukseen.

  • Koulutukseen osallistuvan koiran on oltava terve ja rokotettu Kennelliiton rokotussääntöjen mukaisesti. Koulutukseen voivat osallistua pennut, joiden emo on rokotettu ja pentu tullaan rokottamaan rokotussuositusten mukaisesti.
  • Ohjaaja on vastuussa itsestään ja koirastaan sekä velvollinen korvaamaan koiransa mahdollisesti aiheuttamat vahingot. Ohjaajaa tai koiraa ei ole vakuutettu koulutuksen järjestäjän toimesta.
  • Koiran on oltava ohjaajansa hallinnassa. Kouluttajalla on oikeus poistaa vaarallinen koira koulutuksesta.
  • Koulutuksen voi perua kaksi viikkoa ennen koulutuksen alkua. Tämän jälkeen koulutuksesta peritään koko hinta, jos tilalle ei löydy korvaavaa osallistujaa. Ohjaaja voi halutessaan myydä koulutuksen toiselle henkilölle, jos on itse estynyt saapumaan kurssille.